Löytäjä pitää (in English see Relying on the kindness of strangers)

Vuosi sitten kävimme jälleen Teksasissa anoppini luona. Matka on pitkä ja kallis, joten yleensä viivymme joitain viikkoja. Asumme anoppilassa, ja nautimme vierailustamme suunnattomasti.

Oli lauantaiaamu ja lähdin kävelylle. Yksi tytöistä tuli mukaan ja tarkoitus oli tehdä lyhyt kierros omakotitaloalueella. Erään kulman takana avautui eteemme pihakirppis, jossa oli tarjolla kaikenlaista kiinnostavaa tyttäreni mielestä. Minulla oli taskussani vain nenäliina, ei kukkaroa, koska olin lähtenyt vain kävelylle.

Päätimme palata kotiin hakemaan rahaa.

Kotona kävi ilmi, että oli aika mennä katsomaan lasten serkun pesispeliä, mutta sieltä palattuaan kaksi sisarusta kiirehti hakemaan kukkaronsa ja he lähtivät jalan pihakirppistä tutkimaan.

Parin tunnin päästä tytöt palasivat kotiin, toinen itkien ja toinen hyvin vihaisena. Olin makuuhuoneessa pyykkiä viikkaamassa, ja siellä he kertoivat tarinansa.

He olivat lähteneet kukkarot mukanaan, mutta eivät löytäneet pihakirppistä mistään. He kävelivät ja kävelivät hurjassa Teksasin kesän kuumuudessa. Lopulta heidän oli kysyttävä neuvoa löytääkseen kotiin. Kuumaan aikaan päivästä kukaan ei yleensä ole ulkona, mutta lopulta he näkivät erään miehen talonsa etupihalla ja kysyivät tietä.

Mies antoi ohjeita, ja tytöt lähtivät väsyneinä lampsimaan, mutta mies huikkasi heidän peräänsä tarjoten heille kahta polkupyörää. Niillä he pääsisivät kotiin nopeammin.

Tytöt kysyivät miten he sitten palauttaisivat pyörät, johon mies, että autolla voitte ne tuoda.

Niinpä matka jatkui polkien. Mutta pian he olivat unohtaneet ajo-ohjeet, eikä kotia kuulunut. Taas oli neuvoja kysyttävä, ja he menivät kirkkoon, jonka ovi oli avoinna. Siellä ystävällinen pastori tulosti tytöille ajo-ohjeet.

Matkalla tuli kinaa siitä, miten ajo-ohjeita oli tulkittava, siitä itku ja kiukku. Mutta lopulta he löysivät kotiin.

Kun tytöt olivat syöneet ja juoneet oli lähdettävä etsimään pyörien omistajaa. Minä ensin kävellen tyttöjen kanssa ja pyöriä taluttaen, sitten isänsä autolla. Kun kysyimme jotain maamerkkiä jonka he muistavat matkaltaan, meille kerrottiin, että sen pyörät antaneen miehen talon lähellä oli pysäköitynä valkoinen auto. Eli se siitä.

Emme löytäneet taloa. Ainoa keino tavoittaa mies oli kirjoittaa paikallisen lehden yleisönosastoon. Kirjoitimme kiittääksemme miestä avusta ja pyytääksemme häntä ottamaan meihin yhteyttä lehden toimituksen kautta.

Näin hän tekikin ja pyörät voitiin palauttaa.

Mieheni kysyi pyöriä palauttaessaan, eikä niiden lainaaja ihmetellyt, kun niitä ei tuotu heti takaisin. Hän sanoi ajatelleensa, että tytöt tarvitsivat niitä.